Uuden blogini ensimmäinen päivä

Tänään on monella tavalla ensimmäinen päivä. Loppuelämäni ensimmäinen päivä.

Tämän blogin nimi on Salavan huminaa. Silti otsikon kuvassa on saarni. Saarni on yksi lempipuistani myös.

Makuuhuoneeni ikkunasta voin kuunnella salavan ääniä, tosin salava on oikeastaan aika hiljainen puu. Äänet tulevat useimmiten linnuista, jotka nauttivat salavan suojista.

Parikymmentä vuotta sitten samaisessa salavassa aikaansa viettivät poikani, nyt jo aikamiehet. Kesäisin salavan kätköissä oli oivallinen majapaikka kahdelle vintiölle, jotka käyttivät itsestään salanimiä Aku ja Roope. Puuhun rakennettiin jopa hissi, jonka koriin äidin piti ripustaa herkkuja. Kori hinattiin puuhun ja vintiöiden kirkkaat äänet muuttuivat piparien mussutukseksi.

Nyt salavani alkaa olla vanhus. Runko ruttistuu ja lahoaa. Oksia tippuilee. Silti sen pyöreä latvus välkehtii kesäisessä auringossa - se nauttii elämästä edelleen.

Niin minäkin teen: astun uusille poluille uteliaana, koskaan ei tiedä mitä tulee vastaan.